Historian havinaa, osa 1

maalis 15, 2020 | Historian havinaa | 1 Kommentti

Historian havinaa- sarjassa kerromme menneiden vuosien kisoista ja järjestelyistä. Milloin paistoi aurinko, milloin satoi vettä? Kuka kuski pärjäsi parhaimmin minäkin vuonna, millaisia muisteloita tapahtuman tekijätiimillä on? Millaisia uutisia saimme mörinöillä aikaan?

 

Kaiken alku ja juuri

Syksyllä 2015 kourallinen Tractor Pullingista innostuneita keskisuomalaisia päätti tästä jytisevästä moottoriurheilulajista hurmaantuneina perustaa Keski-Suomen Tractor Pulling ry:n Laukaan Lievestuoreelle. Oman ajoradan suunnittelu ja toteutustyö aloitettiin oitis talkoovoimin ja optimaalisin paikka kisa- ja rata-alueen toteutukseen aika pian löytyinkin Jyvässeudun ajoharjoitteluradan alueelta Lievestuoreen Kelkkamäestä.

 

Testipäivällä rata koetukselle

Jo heti vuodelle 2016 Suomen Tractor Pulling liitolta haettiin lupaa järjestää ensimmäiset C-kisat lajin parissa. Lupa kisoille saatiinkin lopulta ja kisapäivä vahvistui elokuulle. Ennen varsinaisia kisoja Jyvässeudun ajoharjoitteluradalle talkoovoimin valmistettua kaksikaistaista ajorataa päädyttiin testaamaan avoimessa testipäivässä toukokuussa. Koneita ja yleisöäkin saatiin paikalle aurinkoista päivää viettämään. Testipäivä sujui hyvissä tunnelmin ja tärkein päivästä käteen jäänyt tieto olikin, että tämä valmistettu ja nyt ajossa ollut rata oli sopiva ja toimiva myös isompien kisojen ajoa varten.

Testipäivän yleisössä oli paljon mukana myös lapsia.

C-kisoista oppia

 

Testipäivän jälkeen rataa vielä viimeisteltiin entisestään, myös kisa-aluetta, parkkialueita, kulkureittejä suunniteltiin, kehitettiin, viimeisteltiin vastaanottamaan C-kisojen yleisömäärät. Ja viimein elokuussa, 20.8.2016 C-kisojen päivä koitti.

Jo ensimmäiset C-kisat haluttiin toteuttaa niin kuin SM-kisat toteutettaisiin, C-kisojen ensisijainen idea olikin harjoitella mahdollisia tulevia oikeita Suomenmestaruuskisoja. Kaikki kisoissa pyrittiin tekemään kuten oikeissa kisoissa tehtäisiin; esimerkiksi kuljettajille maksettiin kilometrikorvaukset, palkintorahatkin maksettiin yhdistyksen toimesta, talkooväen voimaa eri tehtävissä säädettiin ja arvioitiin mahdollisimman realistisesti, ruokapisteiden, jätteenkäsittelyn ja muun toimintoja pyrittiin suunnittelemaan niin, miten ne suunniteltaisiin myös oikeaa SM-kisapäivää ajatellen. Pääsymaksu ja kisaajien osallistumismaksut säädettiin lähinnä niin, että kisan kulut saataisiin katettua.

Talkoovoimin säässä kuin säässä. Katsomon pystytystä ennen elokuun C-kisoja.

Kisapäivän aamu valkeni aurinkoisena.

Ilmakuvat kertovat mainiosti kisa-alueen kehittymisestä vuosien varrelta. Alue ensimmäisissä C-kisoissa elokuussa 2016.

Kohti SM-osakilpailuita

Monia asioita ensimmäisten kisojen myötä opittiin, jotain kantapään kauttakin, mutta jokaista havaittua kehitystä vaativaa osa-aluetta on aina pyritty kehittämään saadun palautteen myötä. Lajin kiehtovuus ja hyvä, toimiva rata-alue on ollut ensimmäisestä päivästä lähtien seuran voimavara. Näiden myötä ja näihin uskoen myös tapahtumaa lajin ja alueen ympärillä on haluttu kehittää.

Ensimmäinen oppivuosi 2016 tuli päätökseensä, jonka myötä jäätiinkin odottamaan kovasti ensimmäisiä oikeita SM-osakilpailuita vuodelle 2017.

Onko sinulla muistoja ensimmäisen vuoden testipäivästä ja kisoista? Jaa niitä kanssamme kommenttikentässä!

***************

Seuraathan meitä jo sosiaalisessa mediassa?

INSTAGRAM FACEBOOK

Artikkelin kuvat vuodelta 2016: Sanna Oranen, Janne Lusua, Jenora Design

1 Kommentti

  1. Jouni Pirttiniemi

    Ensimmäisen vuoden testipäivä oli kyllä jännittävä tapahtuma. Konettamme oltiin testattu vain mansen mörinöiden kivituhkaradalla. Sehän ri toki kertonut mitään koneen tuloskunnosta. Lievestuoreella koulutustilaisuuden yhteydessä päästiin ekaa kertaa oikealle saviradalle ajamaan. Toki hiukan kuivahko se silloin muistaakseni oli. No Mari siinä ajoi pari vetoa ja harjoitteli sm-sarjaa varten. Kiinnostuneita tuntui uuden suomeen ostetun koneen ympärillä kieppuvan aivan riesaksi asti. Mutta kovin oli hauskaa ja jotain oppia siltäkin reisulta.
    C-kisat 20.8 oli kanssa mieleenpainuva juttu. Niukasti Lappeenrannassa hävitty suomenmestaruus erittäin huonon radan takia oli jo takanapäin. Osallistuttiin C-kisaan Marin ja Sarin kanssa. Mieleen jäänyt erityisesti se kun Mari voitti näytöstyyliin oman luokkansa ja Laukaan kaupunginjohtajan johdolla yleisö lauloi onnittelulaulun Marille koska oli hänen ja Sarin syntymäpäivä. Itse vielä ylsin 4500 superfarmissa kakkostilalle aivan yllättäen. Oli hieno päivä kyllä.

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *